Timeshare-lomatuotteesta eroon pääseminen

Timeshare ja peruuttamisoikeus

Ostaessasi timesharen EU:ssa sinulla on aina 14 päivän peruutusoikeus. Jos myyjä ei ole kertonut sinulle peruutusoikeudesta lainkaan, voit peruuttaa tekemäsi sopimuksen vuoden ja 14 päivän kuluessa. Peruutusoikeus pitenee myös niissä tilanteissa, joissa myyjä on jättänyt antamatta direktiivissä mainittuja tietoja esimerkiksi pakollisista lisäkustannuksista.

Peruuttamisesta täytyy ilmoittaa myyjälle kirjallisesti, esimerkiksi sähköpostilla. Peruuttamisaika lasketaan päivästä, jolloin sopimus tehtiin. Peruuttamisilmoitus on tehty ajallaan, kun ilmoitus on lähetetty ennen peruuttamisajan päättymistä.

Timeshare ei vastaa sovittua

Jos kohteesta tai palvelusta on annettu virheellisiä tai puutteellisia tietoja, tai palvelu osoittautuu muuten toisenlaiseksi kuin on sovittu, saatat olla oikeutettu kaupan purkuun myös peruutusajan päätyttyä.

Jos paikkansapitämättömät lupaukset on annettu vain suullisesti, niitä on yleensä vaikea näyttää toteen. Myyjien kirjalliset sopimusehdot saattavat poiketa suullisesti annetuista lupauksista. Tällaisissa tilanteissa menestymismahdollisuutesi ovat yleensä heikot. Jos katsot joutuneesi rikoksen uhriksi, voit tehdä tutkintapyynnön poliisille.

Varaudu myyntitappioon

Timeshare on hankinta, jota kannattaa harkita erityisen huolellisesti, sillä siitä eroon pääseminen voi olla vaikeaa tai lähes mahdotonta. Jos olet aikanaan ostanut timesharen esittelyssä, siitä on yleensä turha odottaa saavansa omiaan pois. Usein kannattaa varautua huomattavaan myyntitappioon, sillä timeshareille ei ole olemassa hyvin toimivia jälkimarkkinoita. Monia kohteita ja varsinkin klubijäsenyyksiä on vaikea saada jälleenmyydyksi lainkaan.

Monet ongelmayritykset myös käyttävät hyväkseen omistajien heikkoa asemaa ja tekevät näille jälleenmyyntitarjouksia rahastustarkoituksessa. Eräät yritykset taas saattavat tarjota palvelua, jolla lomaosakkeen omistaja poistetaan osakasluettelosta. Tällaisiin tarjouksiin on syytä suhtautua äärimmäisen kriittisesti. Koskaan ei pidä maksaa etukäteen palvelua, jota ei ole vielä suoritettu.

Minulla on timehsare ja sain puhelun koskien sen myyntiä. Kannattaako?

Varo cold callereita eli kylmäsoittoja, joissa tarjotaan mahdollisuutta päästä eroon timesharesta tai vaihtaa se. Ei kannata tehdä sopimusta maksullisen palvelun kanssa, joka ”auttaa pääsemään eroon timesharesta” tai ”jolle on jo ostaja”. Näin ei yleensä ole, joten menetät vain rahasi.