Talvilomareissu risteillen

Oletko lähdössä risteilylle hiihtoloman aikaan? Laivamatkustajan oikeudet ovat voimassa kautta EU:n ja ne koskevat myös suurta osaa risteilyistä. Kokosimme tietopaketin kaikille talvilomaristeilijöille.

EU:n laivamatkustajan oikeuksia sovelletaan merillä ja sisävesillä, kun laivaan noustaan tai siitä poistutaan EU-satamassa ja myös, kun kyseessä on EU-maan yritys. Esimerkiksi risteilyt Helsingistä Tallinnaan ja Turusta Tukholmaan ovat tällaisia risteilyjä, joilla laivamatkustajan oikeudet ovat voimassa.

Oikeuksia ei sovelleta pienissä aluksissa, joissa voi olla enintään 12 matkustajaa ja enintään 3 hengen miehistö, joka ajaa yhteen suuntaan alle 500 metrin matkan tai useimmissa historiallisissa aluksissa. Osa oikeuksista ei myöskään koske risteilyjä, joihin sisältyy yli kaksi yöpymistä aluksella. Jos risteily on osa matkapakettia, kuluttaja saa lisäsuojaa matkapakettilainsäädännöstä.

Jos joudut perumaan risteilysi

Joskus käy niin, että et pääsekään lähtemään matkalle ja joudut perumaan risteilysi. Jos et voi lähteä laivamatkalle sairaustapauksen tai muun odottamattoman ja vakavan tilanteen takia, voit yleensä vaatia lipun hinnan palauttamista. Laivayhtiöillä on erilaisia peruutusehtoja. Jos haluat peruuttaa matkan, ota mahdollisimman pian yhteyttä laivayhtiöön. Ellei matkaa ole perunut kohtuullisessa ajassa etukäteen, ei lipun hintaa voi yleensä saada takaisin. Matkan saa yleensä perua ilman kuluja vain, jos asia on nimenomaisesti todettu varausehdoissa. Matkavakuutus kannattaa myös tarkistaa, niistä osaan voi sisältyä peruutusturva.

Jos laivan lähtö viivästyy tai peruuntuu

Jos laivan lähtö satamasta viivästyy yli 90 minuuttia tai se on kokonaan peruttu, voit vaatia laivayhtiötä huolehtimaan ruokailusta ja majoituksesta. Laivayhtiön on tarjottava maksutta välipaloja, aterioita tai virvokkeita kohtuullisessa suhteessa odotusaikaan. Jos majoittuminen yhdeksi tai useammaksi yöksi tai pidempi oleskelu osoittautuu välttämättömäksi, laivayhtiön on tarjottava sinulle majoitus aluksella tai maissa silloin, kun se on mahdollista. Laivayhtiön on myös tarjottava sataman ja majoituksen välinen kuljetus.

Kannattaa huomata, että laivayhtiö voi rajoittaa majoituskustannukset maissa 80 euroon yöltä ja enintään kolmeen yöhön matkustajaa kohti. Majoitusta ja kuljetusta ei voi myöskään saada, jos peruutus tai viivästys johtuu laivan turvallisuuden vaarantavista sääolosuhteista kuten voimakkaasta tuulesta, kovasta merenkäynnistä tai tulvista. Jos sinulle on ilmoitettu peruutuksesta tai viivästyksestä ennen lipun ostamista tai jos tilanne on sinun itse aiheuttamasi, et voi vaatia ruokailua ja majoitusta.

Laivayhtiöllä on velvollisuus järjestää sinut lopulliseen määräpaikkaan alkuperäistä matkaa vastaavin ehdoin, mahdollisimman pian ja ilman ylimääräisiä maksuja. Jos kuitenkin haluat peruuttaa laivamatkasi, laivayhtiön on palautettava lipun hinta sinulle seitsemän päivän kuluessa. Hinnan palautusta voit vaatia kultakin peruuntuvalta matkan osalta sekä jo tehdyltä matkalta, jos siitä ei ole enää hyötyä alkuperäisen matkasuunnitelman kannalta. Voit myös vaatia maksutonta ja mahdollisimman pikaista paluumatkaa matkalipussa mainittuun lähtöpaikkaan. Huomaathan, että vaatimusta ei voi esittää risteilyistä, joihin sisältyy yli kaksi yöpymistä aluksella. Tällöin voit vedota matkaa koskeviin sopimusehtoihin.

Lue lisää:
Laivamatkat